Kirjoittaminen on minulle sekä työtä, että iloa. Olen kirjoittanut aivan pienestä koululaisesta lähtien, tarinoita, fiktiota, dokumentteja, haastattelua, artikkeleita… Aiheita on ollut vähintäänkin kymmenistä eri kategorioista, mutta lähinnä omaa mielenkiintoa varmaankin aiheet yrittämisestä ja urheilusta.
Viime viikolla sain mielenkiintoisen tilauksen kirjoittaa artikkeli jääkiekkovalmentajista ja valmentamisesta. Aloitinkin jo mielessäni suunnitella kokonaisuutta ja keitä voisin jopa haastatella, sillä aikoinaan Mestistä seuranneena, olin ehtinyt haastatella kohtuullisen montaa jääkiekkovalmentajaa. Puheissa oli myös, että jutusta olisi tullut tavallista pidempi, noin 15000 sanaa, mutta aivan kalkkiviikoilla homma karahti jäihin.
Nykyään kirjoitan pääsääntöisesti tilaustekstejä, paitsi lisäksi näille omille sivustoille myös omia ajatuksia, vinkkejä ja satunnaisesti myös uutisartikkeleita, mutta muuten jokainen teksti on tilaustyö. Ja koska nykyään tilauksia tulee kohtuullisesta, on jokaiselle työlle selkeä hinnoittelu, joka perustuu sekä aihepiiriin että sanojen määrään. Tässä kyseisessä jääkiekkoaiheessa oli jo mukana pieni hinnanalennus, koska olisin ollut halukas kirjoittamaan artikkelin, mutta kuitenkin jäimme melkoisen kauaksi toisistamme, eikä tilausta lopulta syntynyt.
Tarvitseko sinä ”haamukirjoittajan” kirjoittamaan yrityksestäsi, sen palveluista tai tuotteista – kokeile vaikka kerran ja näet mistä on kyse.
Laita vaikka postia tulemaan: kari.oksanen@ertuki.fi
Hinnat ovat varsin maltilliset ja jo satasella saadaan artikkeli aikaiseksi.