Miten tavoitat massat paikallisesti?

admin

Monelle paikalliselle liikkeelle on tärkeätä tavoittaa paikallisesti mahdollisemman paljon ihmisiä. Siis liikkeet, joilla ei ole tarkkaan rajattua kohderyhmää miettivät samaa kysymystä yhä uudelleen ja ovat osittain sekaisin tarjonnan määrästä. Missä ja koska pitäisi mainostaa, miten pitäisi panostaa – kuka voisi auttaa?

Me toimimme paikallisesti tässä Etelä-Suomessa ja palvelemme pitkälti pieniä ja keskisuuria yrityksiä heidän näkyvyytensä suhteen. Teemme niin kotisivuja kuin käyntikortteja, tai suunnittelemme autoteippauksen, ulkomainoksen tai lehtimainoksen – asiakkaasta riippuen ja joillekin asiakkaille kokonaisuuksia kaikki edellä mainitut sisältyen.

Suomalaista paikallismainontaa värittää se tosiasia, että me olemme kohtuullisen iso maa, mutta meitä on vähän. Esimerkiksi tässä Lohjalla on vajaat 30 000 kotitaloutta ja vaikka talousalueeseen laskisi naapuri Siuntion, Inkoon ja Vihdin – emme pääse kuin sinne reiluun 50 000 talouteen. Karkkila, Raasepori ja Kirkkonummi vaativat sitten jo yrityksen palvelulta tai tuotteelta jotain erikoisempaa, parempaa tai halvempaa, jotta markkinointi näille naapurialueille olisi järkevää – perustusinapalvelu tai -tuote ei kanna niin pitkälle.

Yleensäkin mainonnassa kannattaa aloittaa ajatuksesta, mitä haluan mainoksella myydä, kuinka paljon ja kenelle. Jos olet myymässä kymmentä muoviämpäriä eikä sinulla ole muuta, on tilanteesi aivan eri kuin sillä liikkeellä, jolla on juuri ostettu 250 kpl sisääheitto ale-tuotteita ja sen lisäksi liikkeessä on vaikka mitä muuta asiakkaille mukaan lähtevää tavaraa. Tämä kaikki ratkaisee myös sen, missä näistä tuotteista kannattaa mainostaa ja kuinka isoa joukkoa kannattaa tavoitella. Jos esimerkiksi olet päivittäistavarakauppias, haluat tavoittaa mahdollisemman suuren joukon, mutta jos olet yksityinen päivähoitaja, et edes halua tavoittaa jokaista alueen ihmistä.

Mainonnassa tärkeätä on lähtökohtaisesti miettiä jonkinlainen tavoite mainokselle ja muistaa, että yksittäinen mainos harvoin toimii. Kyse on jatkuvasta työstä ja muistijäljen rakentamisesta oman talousalueen potentiaalisille asiakkaille.

Lukuja

Jos miettii vaikka paljon kohistua Facebook-alustaa markkinoinnin välineenä paikallisesti. Lohjan talousalueella pitää ottaa sellainen 30 km säde, jotta voisi oikeasti sijoittaa rahaa SOME-mainontaan ja silloin puhutaan maksimissaan, että 850 euron kampanjalla arviona saavutettaisiin 4000-30 000 ihmistä. Tottakai, jos sitten saa nuo ihmiset kommentoimaan ja tykkäämään julkaisusta, voidaan päästä parempiin lukemiin, mutta tuo max 30 000 tarkoittaa, kuinka monta potentiaalista ihmistä 30-50km säteellä Lohjasta on Facebookissa.

Jos sitten sama raha laitettaisiin Google-mainontaan, olisi mahdollisuus saavuttaa useamman ihmisen huomaaminen, mutta sosiaalisen median tykkäykset eivät olisi saatavilla ja jatko riippuisi paljon myös kotisivujen toiminnallisuuksista ja kuinka hyvin ne oikeasti tukevat myyntiä ja sen tavoitteita.

Jos sitten saman 850 euroa laittaa lehtimainontaan alueellisesti, tavoitetaan sillä jo pienemmällä mutta näkyvällä mainoskoolla useamman viikon mainoskampanja ja tavoitetaan sen yli 30 000 kotitaloutta eli laskennallisesti yli 50 000 ihmistä, jonka lisäksi me esimerkiksi pystymme tarjoamaan paketin, jossa yhdistyvät lehti, kotisivut (Google) ja Facebook-näkyvyys ja luomillamme kanavailla saavutamme asiakaskontaktipeiton, jota yksikään toinen vastaava taho ei paikallisesti pysty tavoittamaan – ei ainakaan samalla kustannustasolla.

Paikallinen radio-ja TV-mainonta vaatii sitten useimmiten suurempaa toimittajaa ja tuottajaa, jolla on tarjota jotain enemmän ja suuremmalla volyymillä sillä sekä TV että radio eivät tällä alueella ole niin alueellisia, jotta lohjalainen perusliike tulisi tarpeeksi esille. Tottakai jos kyseessä on isompia joukkoja tavoitteleva tapahtuma, tai messut on tällainenkin media harkittavissa.

Mahdollisuus

Miten tämä on sitten mahdollista paikallisesti? Me tulimme Lohjan talousalueelle 2000-luvun vaihteessa ja olemme viimeiset kymmenen vuotta säännöllisesti ja suunnitelmallisesti rakentaneet eri mediakanavia paikallisesti ja vähitellen niistä on rakentunut kokonaisuus, joka mahdollistaa tämän kaiken. Kuinka monta sitä tällä hetkellä oikeasti käyttää asiakkaistamme, ei ole läheskään vielä sitä määrää, mikä olisi mahdollista.