Oletko sinä nokiauskovainen

admin

Sana nokiauskovaisuus syntyi Suomessa silloin kun Nokia merkkiset puhelimet aloittivat maailman valloituksen. Ja vaikka Nokia ei ole enää se sama yritys, mikä se joskus oli, Suomessa on yhä vielä tuhansia nokiauskovaisia.

Talousmedia menetti uskon Nokiaan

Nokian nykyinen toimitusjohtaja Rajeev Suri ei ole osoittanut toimillaan mitenkään tuloksellista johtajuutta ja varsinkin 2019 tullaan muistamaan vuotena, jolloin Nokia pelasi G5-korttinsa, eikä se tuonut pottia omaan käteen, vaan potti jäi lunastamatta. Näin jälkikäteen voisi melkein sanoa, että heittikö Suri noppaa Nokialla, ja sain huonon tuloksen, vähän kuin nettikasinoiden noppapeleissä. Tänään tätä kirjoitettaessa 24.10.2019 Nokian osakkeen arvosta katosi yli 20% yhdessä päivässä.

Nokia on yrityksenä ollut se yksittäinen voimakas tekijä, joka on ajanut Suomen metsästä digiaikaan, ja siksikin Nokian tulevaisuus ja sen pörssiarvojen muutokset ovat suomalaisille arka, mutta samalla kiinnostava asia.

Mitä nokiauskovaisuus tarkoittaa?

Nykyään nokiauskovaisuus tarkoittaa mm. sitä, että uskovainen uskoo toimitusjohtaja Surin sanomisiin, että vielä seuraava vuosi on vaikeata mutta 2020 loppuvuonna 5G alkaa tuottaa tulosta. Tänä vuonna Q#:lla Nokia onmm avannut 15 uutta 5G verkkoa mm. Sprintille, Verizonille, AT&T:lle, T-Mobilelle sekä USA:N Vodafonelle.

Nokiauskovainen myös yhä vielä ostaa Nokian puhelimia, jotka yleisesti ovat Android käyttöjärjestelmän älypuhelimia, mutta on Nokian puhelimissa myös yhä ns. ”ei-älypuhelimia”.

Nokialla puhutaan nykyään pitkän aikavälin arvoa tuottavista tavoitteista, jotka ovat samanlaisia, kuin monen yrityksen arvojen pitäis olla. Yritys mm. pyrkii tuottamaan ainutlaatuisen tuotekatalogin ja tuottaa lisäarvoa tuottamalla markkinoiden parhaita tuoteratkaisuja, kuten FP-4 pohjaisen reitityksen sekä PSE-3 pohjaiset optiset tuotteet, parhaan toiminnallisuuden omaavan 4G verkon, automaattiset palvelut yms. Nokian laaja patenttikanta mahdollistaa myös patenttien kautta lisenssituloja mm. IoT ratkaisuista.

Suri itse kertoi Nokian tiedotustilaisuudessa medialle:

Tärkeintä on, että uskomme epävarmuuden Pohjois-Amerikan operaattorifuusion aiheuttavan vastatuulta, kuten olemme jo nähneet kolmannella ja myös neljännellä vuosineljänneksellä.

Lisäksi 5g-tuotteiden kustannukset on meille ongelma, mutta uskomme sen vähentyvän vähitellen 2020 kuluessa, minkä ansiosta olemme vahvemmassa asemassa ensi vuoden lopulla ja 2021 alussa

Nokian osake

Vaikka Nokian osake nyt otti reilun 20% iskun, kaupataan sitä aktiivisesti nyt sekä osto- että myyntiaikeissa. Osa markkinoista uskoo Nokian uuteen nousuun 5G verkkojen kautta tulevien vuosien aikana ja mikäli osake laskee yhä nykyisestään, tulee siitä kenties mielenkiintoinen ostokohde seuraavien päivien ja viikkojen aikana. Historiassa on ollut aikoja jolloin Nokian osake on ollut nykyistäkin matalammalla tasolla.

5G-teknologian kalliit investointi- ja valmistuskulut ja kova hintakilpailu rasittavat tällä hetkellä Nokian kannattavuutta, mutta Suri vakuutti tuotantokustannusten laskevan ajan myötä. Tässä vaiheessa 5G vaatii kuitenkin Nokialta lisää investointeja.

Suri odottaa paljon 5G verkkojen kehittymiseltä. Hänen mukaansa vaikutus tulee näkymään lähes kaikessa: automatisoituvia tehtaita, siirrettäviä teollisuuden koneita, yhteen kytkettyjä tuulipuistoja, älykaivoksia, älyverkkoja, ihmisen kanssa yhteistyötä tekeviä robotteja ja niin edelleen.

Onko sinulla nokialainen?

Meillä on toimistolla kännyköitä menneiltä vuosilta. Valitettavasti vain emme ole säästäneet siitä aivan ensimmäisiä, mutta kaikkien puhelinten joukossa on myös todella paljon nokialaisia, ja sellaisia, joita useimmat eivät ole edes nähneet. Nykyään kuitenkin oma toimistomme käyttää muita kuin nokialaisia puhelimia ja syy ei välttämättä ole siinä, että nokialainen olisi nykyään huonompi, vaan Nokian puhelimilla oli hetki, että ne eivät olleet kilpailukykyisiä, ja silloin me vaihdomme toiseen merkkiin. Siltä osin Nokia on hyvä esimerkki markkinoiden ja kuluttajien voimasta. Jos teet jotain harkitsematonta, tai olet tekemättä mitään, markkinat voivat unohtaa sinut, olet sitten Nokian tapainen maailmanluokan yritys, tai sitten paikkakunnan yksi monista pitsapaikoista – jokaisella on mahdollisuudet menestyä ja olla menestymättä.

Entäs Huawei?

Siinä missä Nokia kertoo, että vuosi 2019 tullaa päättämään vielä vahvasti ja 2020 ollaan vielä paremmalla paikalla, Nokialla katsotaan mielenkiinnolla myös Huawein suuntaan, joka on kansainvälisesti yksi Nokian pahin kilpailija.

EU harkitsee keinoja, joilla käytännössä kiellettäisiin kiinalaiset laitteet seuraavan sukupolven mobiiliverkoissa. Aikaisemmin Huawei on joutunut rankkojen vakoiluepäilyksien kohteeksi Yhdysvalloissa ja Japanissa.

Kiinalaisyhtiön vaikeudet ja vakoiluepäilyt eivät ole pelkästään eduksi kilpailijoillekaan. Epäluuloisuus voi saada suuret operaattorit lykkäämään investointeja.