Peruspalvelu SEO eli hakukone- ja hakusanamarkkinointiin

admin

Me aloitimme oman seikkailumme ja matkamme netin ihmeellisessä maailmassa jo 90-luvulla, ja Googlen törmäsimme jo sen alkuaikoina, kun se vielä kamppaili muita vastaavia hakukoneita vastaan kuten Altavistaa ja Lycosia, mutta noista ajoista on kulunut kohta 20 vuotta.

Vuosiin on mahtunut meillä satoja kotisivuprojekteja, ja kymmeniä Google ads mainoskampanjoita, mutta päätyömme on oikeastaan aina ollut sisällöissä. Me teemme päivittäin sisältöjä niin printtiin kuin digitaalisille alustoille ja viime vuodet mekin olemme puhuneet silloin tällöin SEO-asioista, eli miten yrityksen kotisivut saataisiin paremmin esille.

Kotisivujen julkaisu on vasta ensimmäinen askel yrityksen verkko-onnistumisessa – hakutuloksissa löytyminen tuo myynnin. Sen lisäksi että kotisivut saa ulos, pitää miettiä, miten ihmiset ne löytää – maailmassa kun on miljoonia verkkokauppoja, jotka kaikki ovat yhtä lähellä toisiaan samassa internetissä, ja kyse onkin, kuka löytyy milläkin hakusanalla.

Verkkokaupat ovat kaikki yhtä lähellä

Jos vaikka minä haluasin nyt ostaa miesten takin, ja laitan Googleen: miesten talvitakki, saan 0,50 sekunnissa hakukoneesta 358 000 tulosta, joista neljä ensimmäistä ovat Google mainoksia, kahdeksan seuraavaa ns. orgaanisia osumia, ja sen jälkeen vielä kolme mainosta, ja aiheeseen liittyviä hakuja, joiden tarkoituksena on auttaa minua löytämään etsimäni. Tähän hakutulokseen sitten vaikuttaa myös oma Google historiani, eli jollen käytä mitään sovelluksia tai ingognito tilaan, Googlen pyrkii auttamaan hakutuloksissa filtteröiden niitä historiani perusteella. Mutta tällaisessa hakusanassa on luonnollisesti todella kova kilpailu, ensimmäisenä listalle tuleva Zalando käyttää paljon rahaa kansainvälisesti menestyäkseen hakutuloksissa ja sen sivuilla käydäänkin Suomesta yli miljoona kertaa kuukaudessa, kun toisena listalla oleva Stadium saa noin 600 000 kävijää ja kolmantena oleva Intersport noin 850 000 klikkausta kuukaudessa – huimia lukuja, joihin paikalliset yritykset eivät pääse millään. Miesten vaatteiden kakkossivullakin on jo sivustoja, jotka keräävät alle 10 000 kävikää kuukaudessa, ja näille hakutulospaikoille voisi olla jotain mahdollisuuksia päästä kohtuullisilla kustannuksilla.

Kuinka korkealla sitten hakutuloksissa pääsee ja mistä se riippuu?

Haluatko paremmalla sijoitukselle hakutuloksissa

Google pyrkii auttamaa tietoa etsivää löytämään sen parhaan saatavilla olevan tiedon, ja siihen vaikuttaa monia asia, kuten

  • kuinka monta kävijää sivustolla on
  • kuinka paljon sivustolla on sisältöä
  • kuinka aktiivisesti sisältö uudistuu
  • kuinka paljon eri puolilla nettiä on linkkejä tälle sivustolle
  • miten sivuston sisältö on jaoteltu ja sivusto rakennettu teknisesti
  • kuinka nopea sivusto on

Näistä asioista me voime auttaa lähes kaikissa, mutta emme tee sivuston teknistä putsausta – me olemme erikoistuneita nimenomaan sisältöön ja linkityksiin. Ulkoiset linkit ja ajanmukainen sisältö oikeilla hakusanoilla on yksi tärkeimmistä tekijöistä yrityksen hakukonenäkyvyyteen.

Hakusanojen määrittely ja merkitys

Hakusanoilla, eli sillä miten ihmiset etsivät tietoa netissä on suuri merkitys kotisivujen löydettävyyteen. Julkaisemalla oma sisältö näitä hakusanoja vastaavaksi, voidaan saavuttaa enemmän vierailijoita kotisivuille sillä parhaat kotimaiset hakusanat keräävät moninkertaisesti potentiaalisia hakuja, kuin huonot – eli kotisivujen markkinoinnin kannalta olisi tärkeää ensin selvittää, miten ihmiset oikeasti etsivät alasi tietoja ja tuotteita. Tämä hakusanojen etsintä on oma analyysinsä ja sille on omat tuotteet.

Esimerkiksi ylläolevalla miesten takki haulla sivulla neljä meille tuli vastaan yritys Salainen Agentti (EMME TEE SIIS HEIDÄN KANSSAAN MITÄÄN, tämä on satunnaisotanta!!!).
Salaisella Agentilla on yli 300 ulkoista sivustoyhteyttä ja niillä noin 3500 linkkiä, jotka siis linkittävät syystä tai toisesta osoitteeseen www.salainenagentti.fi. Yritys saa kuukausittain reilut 12-16 tuhatta kävijää ja sen parhaat hakusanat ovat firman nimen ohella reisitaskuhousut ja maiharit, mutta pienellä hakusana-analyysillä löytyy muutamia sanoja, joiden hakumäärät olisivat paljon suuremmat, ja saattaisi olla tuloksellista tehdä 1-2 sisältöä näillä haetuilla sanoilla, ja sitten saada niille uusille sisällöille linkityksiä muilta sivustoilta – tämä on sitä mitä me teemme, ja tämä on sitä, mikä nostaa yrityksen sijoitusta hakutuloksissa.

Jos teillä on tarvetta nostaa omia kävijämääriänne, tai näkyvyyttänne hakukoneissa, ottakaa yhteyttä sähköpostitse ja kertokaa tilanteenne. Hakusanojen analysointi, määrittely ja perustason ulkoisten linkkien hankinta ja lisääminen ovat projektina noin 1-2 viikkoa ja kustannustasoltaan noin 750€-1000€ riippuen yrityksen alkutilanteesta.

Pelattavaa aikuisille

Tietokonepelit tulivat 80-luvulla teineille. Nykyään nämä teinit ovat jo keski-ikäisiä ja näiden vuosien aika pelaaminen on laajentunut kaikkiin ikäluokkiin, joten oletko tutustunut mm Farming Simulator 22 simulaatiopeliin, missä vedetään maatilaa. Tai kokeillut osutko vastustajiin poliisit vs terroristit joukkuepelissä eli CS:GO pelissä?