
Yksi viime vuosien ”uusista” tulokkaista nettimarkkinoinnissa ovat artikkelit. Tai onhan artikkeleita, tiedotteita ja uutisia käytetty yritysten markkinointiin niin kauan kuin nettikin on ollut, mutta viime aikoina on ajankohtaisista luettavissa artikkeleista tullut oikeita markkinoinnin välineitä, puhutaan natiiviartikkeleista.
Mikä natiiviartikkeli?
Natiiviartikkeli on sille tietylle yhdelle sivustolle kirjoitettu mielellään ajankohtainen uutisjuttu, joka käsittelee julkaisevan sivuston teeman mukaista aihetta ja artikkeli itsessään sisältää 3-4 linkkiä artikkelia tukevia toisia nettiartikkeleita tai uutisia. Näillä saadaan aikaan parhaimmillaan kokonaisuus, missä lukijat käyvät tarkistamassa myös artikkelin mukana tulevien linkkien sisällön.
Artikkelin perusrakenne

Natiiviartikkeli on yleensä siis jonkun tilaama. Sellainen voidaan tilata omalla sivustolle sisällöksi tai sellainen voidaan tilata tai teettää sivustolle, joka julkaisee sopivan aiheenmukaisia julkaisuja, uutisia, luettavia artikkeleita.
Perusrakenne on yleensä 400-1000 sanaa jaoteltuina sopivasti kappaleisiin, että kokonaisuus on helppolukuinen. Yleensä artikkelissa on tosiaan VAIN 3-4 linkkiä, koska itse artikkelin tulee olla luettava ja linkkien vain tarjottava referenssitietoa ja lisätietoa – yleensä näistä linkeistä joku on sitten tilaajan omalle sivustolle kulkeutuva. Yleensä tämä maksavan tahon linkki on vielä ensimmäisenä artikkelissa.
Sponsored – yhteistyö – mainonta
Yleensä eri sivustoilla tällaiset maksulliset julkaisut tulee merkitä jollain tavalla, esimerkiksi lisäämällä tekstin loppuun ”tämä on tehty yhteistyössä XX:n kanssa”.
Moni tavallinen julkaistu tiedote ja sivustojen tai media artikkelit ovat rakenteeltaan samankaltaisia, ja siihen natiiviartikkeleille pyritäänkin. Lisäksi artikkeli julkaistaan vain yhdessä paikassa, eikä sitä kopioida tai lähetetä tiedotteena edelleen. Natiiviartikkelit ovat yksi nykymarkkinoinnin muodoista ja liittyy omana aktiivisena osanaan yrityksen mahdolliseen digimarkkinointisuunnitelmaan ja Google-optimointiprojektiin. Natiiviartikkeleilla on selkeä paikkansa ja mahdollisuutensa kaikkien alojen toimintojen ja tuotteiden markkinoinnissa.
Jos sinua kiinnostaa teidän palveluiden tai tuotteiden mahdollinen markkinointi natiiviartikkeleiden avulla, ota yhteyttä. Meillä on tällä hetkellä verkostossa lähes 60 suomalaista sivustoa, joille voimme rakentaa erilaisia kampanjoita.