Paljon on muuttunut internetissä 25 vuodessa
Ennen kaikki koodattiin ”käsin” alusta loppuun, nykyään käytetään pitkälti valmiita osioita ja kootaan legotaloja
Elettiin 1990-luvun puolta väliä ja internet oli rantautunut Suomeen, kännyköillä läheteltiin tekstiviestejä ja yrityksissä liideltiin digiajan ensimmäisillä aalloilla. Hämeenlinnassa alunperin jo 80-luvulla alkunsa saanut ravintolamarkkinointia ja ohjelmatoimintaa harjoittava Markkinointipalvelu AdFox alkoi tehdä myös kotisivuja.
– Silloin koodattiin kaikki alusta alkaen itse ja tehtiin se vielä tavallisella HTML-kielellä ilman varsinaista ohjelmistoa kirjoittamalla koodia suoraan tekstitiedostoon, kertoo yrityksen perustaja Kari Oksanen.
– Siihen aikaan ei ollut vielä Googlea eikä oikeastaan minkäänlaista sosiaalista mediaa, koska tekniikka ei ollut vielä tarpeeksi kehittynyttä ja verkkoliikenteen nopeudetkin olivat mitä olivat. Mutta kotisivuja aloitettiin jo silloin rakennella.
90-luvun kotisivut eivät pärjäisi nykyisille kotisivuille oikeastaan millään mittarilla, mutta yritykselle oli hyödyllistä opetella jo tuolloin, mistä oikeasti on kyse.
Kotisivujen perusajatus säilyy
– Kysehän on perimmiltään siitä, että yritys pyrkii tulemaan esiin mahdolliselle ostajalle, on se ostaja yritys tai yksityinen. Nykyään vaan tiedonmäärä ja sen nopeus on huimasti suurempi kuin yrityksen alkuaikoina.
Vuosien varrella yrityksessä on tapahtunut paljon. Kehitystä ja liiketaloudellisia tappioita ja voittoja. Tuo alkuperäinen yritys kaatui vuonna 2008 mutta sen tuhkista kasvoi vähitellen uusi yritys, jatkaakseen vanhan pohjille.
– 2000-luvun alku oli hyvää oppimista sekä myynnistä, että markkinoinnista että omasta itsestäni, kertoo Kari Oksanen.
– Tiesin vähitellen, että haluan 100% varmasti tehdä töitä omalle firmalleni ja tahdon tehdä sen muiden kanssa, en yksin. Josta onkin syntynyt nykyinen toimintamalli, jossa yrityksessä työskentelee vajaa kymmenen henkilöä ja työ on yhä markkinointia – nykyään mukaan vain on tullut sosiaalinen media ja internet puolelle oikeat ohjelmistot, enää ei vain koodata manuaalisesti.
Kettu Markkinointi toimittaa nykyään niin kotisivuja kuin niiden kehitysprojekteja pienille ja keskisuurille yrityksille Lohjalla, Vihdissä, Espoossa, Kirkkonummella ja Helsingissä.
– On meillä Vantaallakin yksi asiakas, mutta ainoat toimistot ovat tässä Lohjalla. Meidän nykyisten töiden pohja on sieltä 90-luvulta vaikka kaikki työntekijät ovatkin muuttuneet ja vain minä olen sama henkilö, kertoo Oksanen.
– Nykyäänkin jokainen netti-tai some-projekti alkaa henkilökohtaisella tapaamisella, jonka kautta sovimme ja suunnittelemme aikataulut ja budjetin ja sitten aloitetaan työt.
– Teemme paljon itse, mutta käytämme myös paljon alihankkijoita ja valmiita palikoita, koska kuten ennen vanhaan sanottiin ”pyörää on turha keksiä uudelleen”. Sen sijaan opiskelemme nykyään enemmän kysymusten miksi ja miten parissa, eli miksi ihmiset tekävät päätöksiään, ja miten siihen voidaan vaikuttaa.
– Osa asiakkaistamme osaa jo nykyään pyytää meiltä konsultointia, eikä vain ”raakaa” kotisivu tai mobiiliresponsiivisuutta tai Google-optimointia.
– Monessa asiakastyössämme suurin tehtävä on löytää vastaukset kysymyksiin mitä ja kenelle sekä koska, enemmän kuin teknisesti millä.
– Meillä Kettu Markkinoinnissa on tavoitteena tuottaa asiakkaille entistä enemmän näkyvyyttä sekä sitä kautta lisää asiakkaita tai ainakin lisää myyntiä